Luonnon oma valo valaisee silloinkin, kun aurinko ei paista

”En varmaan ikinä voisi asua Lapissa, kun siellä on niin pimeä.”

Monesti saan kuulla tämän kommentin, kun juttelen ihmisten kanssa. Kieltämättä taisin itsekin ennen muuttoa miettiä, miten mahdan pimeyteen sopeutua. Tammikuu on kohta takana, ja ole saanut kokea yllätyksen; helpompihan täällä on pimeyden (tai ehkä oikeammin auringonvalon puutteen) kanssa elää kuin etelän kaupungeissa!

Kun ei ole kaupungin keinotekoista valomerta ympärillä eikä asfalttia imemässä valoa itseensä, pääsee luonnon oma valo esiin. Tykkylumen kuorruttamat puut, huurre puiden rungoissa, puhtaanvalkoinen hanki, jota ei katupöly ja autojen pakokaasupäästöt ole tahranneet, heijastavat luonnon omaa valoa. Pyörätietkin ovat valkoisia, kun niitä ei hiekoiteta (pääsee kulkemaan hyvin potkukelkalla). Tähtitaivas ja kuu valaisevat kuutamoisina ja selkeinä iltoina. Pilvisenä iltana kirkonkylän valot heijastuvat pilvistä takaisin lumiseen maahan ja siitä taas takaisin ympäristöön. Pimeän aikaankin ulkona näkee liikkua hyvin ilman valoja. Ja voi, miten kaunista silloin onkaan!

Lisäksi on hämärä, jota riittää noin tunti ennen ja jälkeen auringon nousun ja laskun. Sininen hämärä, jonka kauneus täytyy itse kokea.

Päivä pitenee vauhdilla, edeten suurin harppauksin kohti kevättä. Tammikuun alussa päivän pituus oli noin kaksi tuntia, nyt jo lähes kuusi. On ihmeellistä, että eron voi huomata jo yhdessä päivässä, saati viikossa! Nyt, kun aurinko jaksaa jo nousta puiden latvojen yläpuolelle, on valon määrä uskomaton. Kirkkaus tekee ihmisen iloiseksi, saa haluamaan ulos ihmettelemään luonnon kauneutta. Eikä ole kerrostaloja luomassa varjoa valon tielle.  

Pyöräilyreitin varrelta

Tykkylunta kuusten oksilla

Pappilanniemen rantaa

Tulistelua Pittiövaarassa

Kolme viikkoa pakkasmittari on pysynyt tiiviisti -30 asteen tuntumassa. Kun lämpötila suvaitsi vihdoin näyttää lauhtumisen merkkejä, alkoi tänne Sodankylään muodostuneesta pienestä ystäväpiiristä kuulua huhuilua, josko lähtisimme viikonloppuna jonnekin porukalla retkeilemään.

Sunnuntain päiväretkikohteeksi valikoitui lopulta Pittiövaara, joka sijaitsee noin 15 kilometriä Sodankylän keskustasta Kittilän suuntaan. Juuri nyt mainion retkikohteen Pittiövaarasta tekee se, että armeija on avannut sinne hyvän latupohjan helmikuun puolella pidettävää valamarssia varten. Latu on 30 kilometrin ympyrälenkki, jonka lähtö- ja päätepisteet ovat Siilashallilla. Pohja oli kova ja ainakin metsäsuksilla hyvä hiihtää. Luistelusuksille ura osoittautui turhan kapeaksi, vaikka normaalia moottorikelkan jälkeä leveämpi olikin.

Meidän kolmen naisen tulisteluseurueelle koko lenkin hiihtäminen olisi ollut turhan rankka suoritus, joten ajoimme autolla ensin Pittiövaaraan ja pääsimme näin helposti reitin ehkä hienoinpiin maisemiin. Metsäautotien laidasta hiihtelimme Pittiövaaran laitaa pitkin Korusvaaran suuntaan ja nautimme ympärillämme lepäävästä erämaasta. Keli oli mukava hiihdellä. Maisema lepäsi mustavalkoisessa kauneudessaan ja pysäytti hiihtäjät ihmettelemään valkoisen, harmaan ja mustan loputonta sävykirjoa. Reitiltä ei olisi ollut pitkä matka poiketa ihailemaan Pittiövaaran Hirviäkurua, mutta sen verran hanki upotti latu-uran ulkopuolella, että tällä kertaa poikkeama jäi tekemättä.

Metsän suojassa teimme pienen nuotion, paistoimme makkarat ja söimme hyvällä ruokahalulla Jennin aamulla ruokatermariin keittämän jauhelihakeiton. Takaisinpäin tullessa mieli oli kevyt ja tyytyväinen. Seuraavalla kerralla voisikin pakata päiväreppuun hieman enemmän evästä ja hiihtää koko lenkin. Siitä jo valmiiksi haaveillen!

Tervetuloa seuraamaan blogiani!

Sodankylän luonto on lukemattomine ulkoilumahdollisuuksineen kuin aarreaitta, jonka rikkauksiin tutustumista odotan jo malttamattomin mielin. Ajatelkaa: vaaroja, polkuja, tuntureita, suota ja erämaajärviä aivan kivenheiton päässä kotiovelta! Murtomaahiihto, varjoliito, kalliokiipeily, maastopyöräily, kansallispuistot, laskettelurinteet, vapaalasku, melonta, läskipyöräily, vaeltaminen, leijalautailu... Kaikki nuo ja monet muut mieltä kutkuttavat asiat odottavat täällä vain kokeilijaansa.

Aika näyttää, minkälaisia retkiä tulevat kuukaudet ja blogikirjoitukset sisältävät. Toivon, että kirjoitukseni välittävät sinulle edes murusen sitä iloa, jota luonnossa liikkuminen minussa herättää. Toivon myös, että kokemukseni auttavat sinua ehkä oman retkesi suunnittelussa ja madaltavat kynnystä lähteä itse kokeilemaan, mitä Lapin luonnolla olisi sinulle tarjota.

Ei muuta kuin tervetuloa seikkailemaan kanssani, rakas lukija! Toivottavasti viihdyt kirjoitusteni parissa! :)