Viime viikonlopun päiväretkellä suuntasimme vuoden
retkipaikaksikin valittuun Korouoman rotkokanjoniin Posiolla. Täytyy heti
alkuun hehkuttaa, että ihan käsittämättömän hieno paikka! Vaikka luontokohteita
on niiden erilaisuuden vuoksi mielestäni lähes mahdotonta vertailla, niin kyllä
Korouoma nousi siltikin yhdeksi vaikuttavimmista paikoista, joissa olen ikinä
käynyt.
Jo itsessään Korouoman rotkokanjoni on vaikuttava: 30
kilometriä pitkä kuru, jonka jyrkät kallioseinämät nousevat parhaimmillaan jopa
150 metrin korkeuteen. Erikoisen retkikohteen Korouomasta tekee kuitenkin
purot, jotka laskeutuvat rotkon seinämiä alas laaksoon jäätyen talvella
mahtaviksi jäävesiputouksiksi. Kanjonista löytyy yhteensä jopa parikymmentä
jäätynyttä vesiputousta, joista suurimmat ovat jopa 50-70 metriä korkeita
jättiläisiä. Vesiputousten jääseinämät ovat myös jääkiipeilijöiden suosiossa.
Kummasti se alkoi itseäkin houkuttaa kokeilemaan, kun seurasi muutamien iloisten kiipeilijöiden touhua jääseinämällä. Yläköyden kanssa on aloittelijankin
mahdollista päästä luonnonpaikkoihin kiipeämään. Ja minkälaisiin paikkoihin!
Huh, aika ihanaa.

Alueen suurimmat ja näyttävimmät vesiputoukset sijaitsevat
kanjonin keskivaiheilla olevan Korojään päiväreitin varrella. Reitti on viisi
kilometriä pitkä ja lähtee Saukkovaaran pysäköintialueelta. Kulkemiseen
suositellaan suksia tai lumikenkiä, mutta todellisuudessa liikkujia taitaa olla
sen verran paljon, että ainakin nyt polku oli kova ja hyvä kulkea pelkillä
kengillä. Liekö valinta vuoden retkipaikaksi vaikuttanut suosioon? Hullulta
tuntui, kun parkkipaikalle saapui meidän kanssa yhtä aikaa kaksi
bussilastillista venäläisiä turisteja. Ihan oli semmoinen ison maailman
meininki!
Onneksi turistijoukko malttoi laskeutua vain kanjonin
pohjalle ja ensimmäiselle putoukselle, joten luonnonrauhasta pääsimme
nauttimaan alkujärkytyksestä huolimatta.
Meillä oli sekä metsäsukset että lumikengät mukana. Maasto
oli sen verran vaihtelevaa, että lumikengät osoittautuivat huomattavasti
paremmaksi vaihtoehdoksi. Laskimme metsäsuksilla jalat täristen ja puita
väistellen ensimmäisen jyrkän laskun kurun pohjalle ja kannoimme niitä sitten
koko loppumatkan. En suosittele kuin kuntoilumielessä! Lumikengät ottaisin
kuitenkin mukaan myös ensi kerralla. Ikinä ei talvella liikkuessa tiedä, kuinka
tukossa polut lopulta ovat.
 |
| Ruskea virta on Korouoman suurin ja korkein vesiputous. |
 |
| Jäätyneen vesiputouksen taakse muodostunut pieni jääluola oli iloinen löytö. |
Kanjonin laavut rotkon pohjalla tarjosi erinomaiset puitteet
evästelylle. Folioon käärityt aurajuusto-kasvisnyytit paistuivat nuotiossa,
siihen kylkeen vähän graavilohta ja lihapullia ja jälkiruuaksi vielä nokipannukahvit
suklaabanaanin kera. Kylläpä taas kelpasi retkeilijän retkeillä! Mutta miten se
aina käykin niin, että kuume ei pienene poluilla, vaan tuppaa käymään
pikemminkin päinvastoin. Nytkin mennessä katseltiin riipparipuita rotkon
päällä; tuohon olisi mukava tulla riippumaton kanssa yöksi, tai tuohon… Miltä
tuntuisi herätä näissä maisemissa? Keväällä jäiden sulaessa rotkossa kuulemma
kumajaa kuin ukkosen pauhu, kun jääkimpaleet sulavat ja tippuvat ryskyen alas.
Olisipa mahtava nukkua sellaisena yönä riipparissa kallion päällä, katsella
jylhiä maisemia ja kuunnella kallioseinämistä kumpuavaa pauhua! Ja jälleen
kerran käy niin, että ennen kuin vanha retki on edes takana, huomaan haaveilevani jo
seuraavasta...