Oppimista pakkasarjesta

Olen viettänyt lapsuuteni Pohjanmaalla, jossa talvet olivat oikeita talvia, jossa pakkanen paukkui ja lumi täytti ojat teiden varsilla, olen tehnyt hiihtovaelluksia, viettänyt parhaimmillaan kymmenen päivää tunturissa ja... no, olenhan sentään suomalainen. Ei kai minulle pakkanen mikään uusi asia ole? Vaan olipa silti.

Ensimmäinen ostos Sodankylään saavuttuani oli merinovillainen alusasu. Ja merinovillaiset sukat. Ja tuubihuivi. Niitä käytinkin sitten lähes yhtäjaksoisesti kolmatta viikkoa pakkasmittarin pysyessä tiiviisti siellä 30 asteen tuntumassa, kivuten useampana päivänä jopa lähemmäs 40 astetta. Opin, että jalassa kannattaa myös arkena pitää Hennesin puuvillasukan sijasta luonnonvillaa, joka lämmittää kostuessaankin. Kypärämyssystä tuli jokapäiväinen rakas ystävä. Metsäsuksia varten hankitut Nokian huopakumisaappaat osoittautuivat mainioiksi jalkineiksi kaikista kovimmilla pakkasilla, kun kävelin neljän kilometrin matkaa edestakaisin töihin, keskustaan ja Matille. Pyöräilyn totesin turhan kylmäksi touhuksi. Kolmenkymmenen asteen hujakoilla ohjaustankokaan ei kääntynyt enää kunnolla, ja lukon päällä oleva muovinen suoja rapsahti palasiksi.

Kerrospukeutuminen, huopakumpparit ja sormien pitäminen koko ajan tiukasti hanskan sisällä pitivät kehon lämpimänä, mutta miten suojata kasvot pakkasella? Lyhyellä matkalla kasvoille vedetty merinovillainen tuubihuivi + huppu ja löyhästi kiedottu kaulaliina toimivat kohtuullisesti, mutta keljultahan hengityksen kostuttama kangas naamaa vasten alkaa pitemmän päälle tuntumaan. Osaat ehkä kuvitella tunteen!

Kateellisena katselinkin paikallisten karvahattuja (niitä on oikeasti tosi monilla). Niinpä, eivät ne pelkkiä koristuksia taida olla, niin kuin ei talvitakin hupussa oleva karvareunuskaan. Aito karvahattu hengittää eikä hiostu. Karvareunus kasvojen ympärillä muodostaa ilman kanssa lämpökerroksia luoden samalla ihanteellisen suojan viimaa ja pakkasta vastaan, mutta kuitenkin ilman tiivistyvän kosteuden aiheuttamaa ongelmaa. Iloisena saamastani oivalluksesta lisäsin karvareunuksella varustetun irtohupun seuraavaksi hankittavien tavaroiden listalle (joka on muuten viime päivinä kasvanut kasvamistaan).

Opin myös, miten auton kanssa käydään kaupassa. Mehän teimme aluksi niin kuin ehkä moni teistä lukijoistakin tekisi; toinen jää autoon odottamaan, kun toinen käy nopeasti hakemassa tarvittavat asiat. Ei näin. Auton voi ihan hyvin jättää itsekseen pihalle hurisemaan ja mennä yhdessä ostoksille. Vieläkin huvittaa näky, kun kaupan pihassa hurisee toistakymmentä tyhjää autoa tyhjäkäynnillä ihmisten tehdessä rauhassa ostoksiaan. :)