Tulistelua Pittiövaarassa

Kolme viikkoa pakkasmittari on pysynyt tiiviisti -30 asteen tuntumassa. Kun lämpötila suvaitsi vihdoin näyttää lauhtumisen merkkejä, alkoi tänne Sodankylään muodostuneesta pienestä ystäväpiiristä kuulua huhuilua, josko lähtisimme viikonloppuna jonnekin porukalla retkeilemään.

Sunnuntain päiväretkikohteeksi valikoitui lopulta Pittiövaara, joka sijaitsee noin 15 kilometriä Sodankylän keskustasta Kittilän suuntaan. Juuri nyt mainion retkikohteen Pittiövaarasta tekee se, että armeija on avannut sinne hyvän latupohjan helmikuun puolella pidettävää valamarssia varten. Latu on 30 kilometrin ympyrälenkki, jonka lähtö- ja päätepisteet ovat Siilashallilla. Pohja oli kova ja ainakin metsäsuksilla hyvä hiihtää. Luistelusuksille ura osoittautui turhan kapeaksi, vaikka normaalia moottorikelkan jälkeä leveämpi olikin.

Meidän kolmen naisen tulisteluseurueelle koko lenkin hiihtäminen olisi ollut turhan rankka suoritus, joten ajoimme autolla ensin Pittiövaaraan ja pääsimme näin helposti reitin ehkä hienoinpiin maisemiin. Metsäautotien laidasta hiihtelimme Pittiövaaran laitaa pitkin Korusvaaran suuntaan ja nautimme ympärillämme lepäävästä erämaasta. Keli oli mukava hiihdellä. Maisema lepäsi mustavalkoisessa kauneudessaan ja pysäytti hiihtäjät ihmettelemään valkoisen, harmaan ja mustan loputonta sävykirjoa. Reitiltä ei olisi ollut pitkä matka poiketa ihailemaan Pittiövaaran Hirviäkurua, mutta sen verran hanki upotti latu-uran ulkopuolella, että tällä kertaa poikkeama jäi tekemättä.

Metsän suojassa teimme pienen nuotion, paistoimme makkarat ja söimme hyvällä ruokahalulla Jennin aamulla ruokatermariin keittämän jauhelihakeiton. Takaisinpäin tullessa mieli oli kevyt ja tyytyväinen. Seuraavalla kerralla voisikin pakata päiväreppuun hieman enemmän evästä ja hiihtää koko lenkin. Siitä jo valmiiksi haaveillen!